maanantai 24. heinäkuuta 2017

Roksu ja puutyöt



Kesän alussa teimme polttopuita talven varalle ja Roksunhan piti olla taas mukana työnteossa työnjohtajan ominaisuudessa. Laadun tarkkailu kului Roksun parhaisiin taitoihin...piti tarkistaa, että puut olivat oikean kokoisia meidän takkaan ja leivinuuniin laitettavaksi.















Roksu kävi anastamassa itselleen oman takkapuun mitä sitten kantoi mukanaan.
Toki minun piti tarkistaa, ettei suuhun jää tikkuja ja eikä puusta saanut sellaisia palasia irti mikä voisi vahingoittaa koiraa.
Tuo puu oli Roksulle hyvinkin tärkeä ja sitä ei millään voinut jättää ja auta armias jos sitä joku yritti häneltä ottaa pois. Onneksi ei kuitenkaan alkanut pilkkoa tuota polttopuuta vaan ainoastaan kanteli sitä mukanaan.










Tärkeää oli saada tuo puu mukanaan ihan sisälle kotiin saakka. Millään ei olisi halunnut laskea sitä irti, kun ensimmäisiä kertoja otin sitä häneltä pois :)

















Lopulta otin puun Roksulta pois ettei vaan vahingoita itseään...tosin hiukan piti "huijata" ensin, ettei huomaa, että otin puun pois. Ihme oli suuri ja etsintä alkoi, kun Roksun oma puu oli poissa.
Myöhemmin syksyllä teemme taas polttopuita yhdessä Roksun kanssa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti